Olen kirjoittanut ajatuksiani nettiin pian 25 vuotta. Sitä ennen kirjoitin päiväkirjaa noin 8-vuotiaasta alkaen, ja näitä pienen tytön raapustuksia on kaapin perällä tallella kymmenisen muistikirjaa, värikkäästi koristeltuna ja “dont luuk” varoituksilla varustettuna.
2000-luvun alussa kukaan ei käyttänyt omaan nimeään netissä. Aina piti olla joku pseudonyymi, "nikki”, josta vain tutut ehkä tunnistivat jotain piilomerkityksiä. Osa nikeistä saattoi olla aika vanhojakin, Unicorn-83 ei varmasti ollut myöhemmin ihan niin uniikki, kuin teininä vuonna 1998 KissFM Chatissa kuvitteli (jonnet ei muista tätä).
Seurasin alkuaikoina vain kavereiden blogeja Livejournalissa. Siellä oli ehkä muutama meemitili ystävien päiväkirjojen lisäksi, ja se oli helppo tapa kuulla kuulumiset tai lukea luovien ystävien tekstejä.
Jossain vaiheessa tuli Blogger, ja alkoi syntyä jonkinlainen blogiskene Suomeenkin. Lily.fi jne. Lehdet alkoivat ostamaan bloggareita omille alustoilleen eikä kenenkään tekstejä kutsuttu “kolumneiksi” vaikka niitäkin samaan aikaan syntyi. Ne oli blogeja.
Sitten syntyi palveluja, joiden kautta oli helppo listata yhden palvelun alle kaikki seuraamani blogit. Oli kansainvälisiä versioita kuten Bloglovin ja sitten se joku suomalainen, ehkä Blogilista, jonka nimeä en nyt muista.
Heillä oli viikottainen top 10 lista, jonne pääsi seuraajamäärien ja tykkäysten perusteella, ja pääsinpä itsekin joskus tuonne listalle jollain blogillani. Niitä oli nimittäin parhaimmillaan kolme. Oli anonyymi päiväkirjani (joka ei ollu oikeastaan anonyymi), väitöskirjaani varten tehty tutkimusblogi, ja myöhemmin hedelmöityshoitoihin ja lapsettomuuteen keskittyvä anonyymiblogi.
Jossain 2015-2026 kulmilla blogien lukeminen kuitenkin omalla kohdallani tyrehtyi. Bloglovin taisi mennä konkkaan, tai sille tapahtui jotain muuta, enkä enää löytänyt toista keinoa lukea yhden kännykkäsovelluksen kautta kaikkia seuraamiani blogeja.
Ja kaikki alkoivat siirtyä Instaan.
Myöhemmin Instagram on korvannut somessani kaiken blogisisällön. Ennen Reelsejä Instagramissakin oli paljon syvällisiä tekstejä, tai siis, niin syvällisiä kuin nyt 2200 merkkiin saa mahtumaan. Sitten tuli tiktokifikaatio, ja yhtäkkiä vain videoilla tavoittaa ketään.
Vaikka olen kirjoittanut nettiin 25 vuotta, en ole ollut yhdellä alustalla näköjään kovin pitkään. Pisin aika taisi olla Bloggerissa, ja käyn ajoittain lukemassa niitä tekstejä uudelleen.
Poistin Facebookin puhelimestani 2019 ja nyt on tämän vuoden kuluessa kypsynyt päätös luopua koko alustasta – ja siinä sivussa Instagramista.
Facebookia tuskin jään kaipaamaan, ja ehkä Instankin jätän vain hiljalleen. Olen jo ladannut kaiken sisällön molemmilta alustoilta, joten voi pitää muistoni tallessa. Tosin, en usko itsekään jaksavani lukea satoja sivuja “oon töissä” postauksia, kuten Facebookin alkuaikoina oli tapana julkaista. Tai niitä kymmeniä tekotaiteellisia filtterillä sävytettyjä kuvia Instasta.
Ne on kuitenkin omanlaistaan digitaalista pääomaa. Digitaalista perintöä, ja omaisuutta, jonka haluan pitää itselläni.
Ehkä joskus on aika niiden tiedostojen kohdalla painaa “delete”.
